Kiiruhdin kokoukseen Helsingissä ja ylitin kadun siinä Kiasman kohdalla. Eikös siinä suojatien lopussa ollut maassa joku ihmeellinen metallirinkula, johon kompastuin. Mukkelis makkelis. Kamat leviänä, sukkikset hajalla.
Voisi olettaa, että ohikulkijat pysähtyisivät ja kokoaisivat tavaroitani, mutta mitä vielä. Ihmiset vaan kiihdyttävät vauhtia. "En huomannut mitään, ei tarvitse nolostua kaatumista." "Nopeasti tästä menen ohitsesi, etten vaan itse kompastu." Nämä ajatukset leijailivat hiljaisten ohikulkijoiden yllä.
Olin jo ehtinyt nousta ja karistaa tomuja yltäni, kun noin viides ohikulkija reagoi minuun. "Are you ok? Did you hurt yourself?" "Thank you, I'm ok!"
Tässä oli jotain niin suomalaista. Onneksi minulle ei käynyt sen pahemmin. Laastari polveen löytyi kokouspaikalta ja ehjät sukkikset kassista.
Minun kohdallani kyse oli ehkä siitä, että ohikulkijat halusivat diskreetisti ohittaa nolon kompurointini. Vaan todellisen välinpitämättömyydenkin suomalaiset valitettavasti osaavat. Jokunen vuosi sitten isäni kaatui ilta-aikaan ja katkaisi kätensä, siis todella katkaisi. Turun Tuomiokirkkosillalla oli kymmenisen ihmistä kävellyt kylmästi ohi. Onneksi eräs mies ymmärsi pysähtyä ja soittaa ambulanssin.
Toivottavasti itse kulkee maailmalla sen verran silmät auki, ettei ohita apua tarvitsevia. Oven avaus lastenrattaiden kanssa kulkevalle tai vanhuksen kassin nostaminen junaan ei vie aikaa, mutta helpottaa lähimmäisen hetkeä suunnattomasti. Kannattaa siis ottaa laput silmiltä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Muualla maailmassa muksahtavalle nauretaan ääneen. Ääneen nauraminen ja hassun kaatumisen päivittely kovaan ääneen tarkoittaa, että hupsistakeikkaa oli hauskaa (ei noloa) ja mitään vakavaa ei sattunut.
VastaaPoistaEräs afrikkalainen nainen kertoi liukastuneensa talvella Suomessa. Kun ohikulkijat käänsivät katseensa eivätkä tehneet eletäkään auttaakseen, nainen koki tehneensä jotain ei ainoastaan noloa, vaan suorastaan häpeällistä.