Sekaisin marjasta

Olen heinäkuussa seonnut mansikoista. Torilta ja markettien pihoista on kerran jos toisen tarttunut mukaan ropponen polkaa. Mansikkakuumeeni on ollut lähellä riippuvuutta. Eräänä päivänä melkein ajoin ojaan, kun oli auton ratista kuroteltava marjoja. Useampana päivänä koko litra on ollut pakko syödä heti, vaikka vatsakivun uhka on ollut ilmeinen.

Tänään toteutin koko kuluneen viikon suunnitellun asteella olleen projektin. Ajoin Paattisille mansikoiden itsepoimintapellolle. Mansikoita silmän kantamattomiin - ja puskista sai syödä niin paljon kuin jaksoi!

Söin marjoja sellaisenaan, tein pirtelön ja pakastin marjoja paloina ja soseena. Muutaman marjan säästin vielä huomiselle aamupalalle.

Leffassa

Kävin tänään leffassa. Hämmästyin kuinka moni oli kauniina kesäiltana päättänyt tulla leffateatteriin istumaan kahdeksi ja puoleksi tunniksi. No, paljon meitä oli.

Korjasin nyt pienen puutteen sivistyksessäni (tai ennemminkin sosiaalisessa kompetenssissani), kun kävin tsekkaamassa Sinkkuelämää kakkosen. Nyt voin siis puhua leffasta muutenkin kuin huhupuheiden ja mielikuvien pohjalta.

Mitään uutta sanottavaa mulla ei leffasta taida olla. Odotukset olivat tosi alhaalla ja siksi leffa pääsi jopa yllättämään. Rouvien jutut olivat osittain hauskoja. Varsinkin alkupuolella hykertelin täydessä teatterissa - välillä niissäkin kohdissa, joissa muita ei naurattanut.

Toisaalta juoni oli typerä ja leffan maailmankuva jotain idiotismin ja etovuuden väliltä. Tiedättehän mitä tarkoitan? En yksinkertaisesti pysty kääntämään aivojani sellaiselle nolla-ajattelun tasolle, että pystyisin täysin siemauksin nauttimaan ainoastaan kauniiden esineiden estetiikasta. On niin päivän selvää, että elokuvan edustamalla elämäntyylillä on vastakohtia.

Itse asiassa huomaan, että aika usein ajatukseni palaa parin vuoden takaiseen elokuvakokemukseen. Leffan nimi oli Mammutti. Se on Lukas Moodysonin ohjaus. Perusidea on se, että aviopari kyllästyy toisiinsa ja mies karkaa "etsimään itseään". Newyorkilaspariskunnan eämä kietoutuu yllättävästi kolmansien maiden kansalaisten elämään lastenhoitajan ja rakastajan kautta. Hämmentävän paljon samoja teemoja kuin Sinkkarissa, vaan näkökulma ja kuvas ovat kuin toiselta planeelta.

Mammutti kannattaa vuokrata. Se sopii hyvin sellaisiin leffailtoihin, kun on monta katsojaa ja joku haluaisi katsoa toimintaa, toinen rakkautta ja kolmas katsoja on äiti tai isä (eli ei sisällä ihan hirveästi vaivaannuttavia kohtauksia).

Sinkkaria suosittelen, öö, umm, kauniista vaatteista kiinnostuneille.

Matkavinkkejä kotikaupunkiin

Kolleegani Sanna viettää ekaa kesäänsä Turussa, vaikka onkin opiskellut täällä jo muutaman vuoden. Kesä kaupungissa kuin kaupungissa on erilainen kuin muut vuodenajat. Siispä keksimään Sannalle kesäpuuhaa Turussa!

1. Hellepäivien uimapaikkoja on toki paljon. Ekvallan uimaranta on Satavan saarella, alle kymmenen kilsan päässä keskustasta. Ekvallaan asti menee pyörätie. Pyöräretkellä saa jo pienen esimaun siitä, millaista maaseutua Turun keskustan tuntumasta löytyy.

2. Airistolla on Vepsän ulkoilusaari, johon kannattaa myös lähteä viettämään piknikpäivää. Mukaan tarvitsee eväät ja uikkarit. Laiva Vepsään lähtee Aurajoesta ja merimatka maksaa muutaman euron. Samalla hinnalla näkee Ruissalon pitsihuvilat ja turkulaisen kerman taloja Hirvensalon saaren rannoilla.

3. Askaisissa, puolen tunnin ajomatkan päästä Turusta, löytyy ihana Louhisaaren kartano puistoineen. Louhisaaressa tunnelma on kuin jossain eurooppalaisessa linnassa, no ruotsalaisessa nyt vähintään. BTW, Louhisaaresta olen kirjoittanut blogiin aiemminkin! Tämä on nuoren pariskunnan yhteinen suosikkikohde, sillä jos toinen puolisoista nauttii prinsessaleikistä, niin toinen puolisko voi ihastella marsalkka Mannerheimin lapsuudenmaisemia.

4. Luostarinmäen käsityöläismuseo on Turun paras museo. Tai no... En ehkä osaa päättää mikä on paras, muuta käsityöläismuseo on ainakin huippu. Museossa vietettään tänä kesänä juhlavuotta. Museo on ollut toiminnassa 70 vuotta. Museon ideahan on se, että puutaloalue säästyi Turun palosta vuonna 1827. Kaikki museon rakennukset ovat siis alkuperäisillä paikoillaan.

5. Puistopiknik on must. Turku on kukkuloiden kaupunki - ja joka kukkulalla on kiva puisto! Suosikkini on lapsuuden maisemani Vartiovuorella.

Tässä puuhaa pariksi päiväksi. Kuvassa meikkis kesäisessä Turussa viime kesänä.

Hyviä ja huonoja päätöksiä

Eduskunta ahkeroi tänään. Päättivät sitten antaa luvat niille ydinvoimaloille. Syvä huokaus. Voi ei.

Saadaan sitten halpaa energiaa seuraavat 60 vuotta. No, eipä tule sitten ainakaan kenellekään tarvetta säästää sähköä. Tai oikeasti kehittää uusiutuvia. Tai sopeutua ajatukseen, että mökkimaisemassa voisi olla tuulivoimala. Aivan kurap***a päätös.

Toinen päätös, mitä tänään uutisoitiin oli laajakaistayhteyden määrittäminen jonkinlaiseksi subjektiiviseksi oikeudeksi. Tämä on minusta ihan hyvä päätös. Toki vielä pitää palveluita saada myös muualla kuin netissä, mutta esimerkiksi nettipankki helpottaa monen ihmisen arkea. Kymmenen vuoden päästä käytännössä kaikki omaavat sellaiset perustaidot, että he pystyvät käyttämään monia palveluita netissä. Tämä päätös kuuluu samaan sarjaan, kuin kauppojen aukiolojen laajentaminen. Ihmisiä helpottaa, kun he voivat saada ja käyttää palveluja silloin kun se heille parhaiten sopii. Harmi vaan, että kauppojen kohdalla tämä tarkoittaa, että jonkun on myös oltava töissä.

Hyvinvointi lähtee kengistä

Huomaan, etten ole vähään aikaan kirjoittanut mitään vähääkään yhteiskunnallista. Pitäisi varmaan kommentoida uuden pääministerin mekkokohuja tai hiusmallia. Tai puhumattakaan kokoomuslaisten miesministerien liian eurooppalaista tyyliä. (Musta Katainen alkaa näyttämään Sarkozyltä. Pelottavaa!)

En nyt kuitenkaan viitsi lähteä näihin populistisiin ja loppuun asti jauhettuihin aiheisiin. Puhutaan mielummin mun uusista kengistä.

Yksi juttu, jota olen tässä alkukesästä kaivannut, on kivat kesäkengät. Kengille on monta kriteeriä. Pahimmillaan hiertävät, hankaavat ja liian korkeakorkoiset kesäsandaalit tekevät naisesta suorastaan liikuntakyvyttömän. Tämä jos mikä on yhteiskunnallinen ongelma. Lisää hyviä kenkiä ihmisille!

Kesällä kaipaa pientä korkoa, koska hameiden ja shortsien kanssa jalat näyttää lättäpohjissa onnettomilta tyngiltä. Mutta, mutta... Kesällä tarvitsee sellaiset kengät, joilla voi kävellä. Niillä pitää pysyä käppäilemään muutaman terassin mitan. Jos haluaakin lähteä puistoon, niin jalat eivät voi huutaa halleluujaa heti sadan metrin jälkeen.

Alesta löytyi kuin löytyikin kengät. Aika näytää onko niissä...
hyvä ja pehmeä pohja
sopivan korkea korko
hyvä nahka
kestävä rakenne

Ainakin nämä Gaborin kengät ovat kivan näköiset. Tosin onhan niissä vähän mummomallisuutta, kun ovat extraleveät terveyssandaalit :)

Hyvää draamaa

Teho-osaston uusinnat on kesän kunniaksi aloitettu ensimmäisestä kaudesta lähtien. Mainiota! Seurasin sarjaa tosi tarkkaan varmaan kymmenen kautta. Into hiipui jossain vaiheessa, vaikka viimeiseen kauteen asti sarja oli ilmeisesti laadukas.

Nyt ekoja jaksoja katsoessa on hauska muistella mitä jatkossa tulee tapahtumaan. Tässä ekassa kaudessa keskeinen jännite on kahden päälääkärin, Susanin ja Markin, toivoton love story. Näiden kahden piti olla luodut toisilleen. No, Susan kuitenkin lähti "toiseen kaupunkiin" ja Mark kuoli muutaman kauden päästä. Sittemmin Susan seukkaili useammankin vakkarilääkärin kanssa. Eikö hän ollut pitkään John Carterin kanssa? Entä Peter Bentonin? Carterilla oli myös hämmentävän monta "ainutta oikeaa".

Sarjaa tehtiin 15 kautta. Se on paljon. Vauhdikkaassa tv-sarjassa pitää tapahtua yhtä jos toista, jotta katsojat jaksavat seurata. Kuitenkin jatkuvat käänteet tuntuvat katsojasta oudolta, kun on virittäytynyt ajatukseen, että "lopulta noi sitten saavat toisensa ja elävät elämänsä loppuun asti yhessä".

Täytyy vielä muuten muistella ensi kokemustani tv-sarjarealismista. Baywatchin Jill kuoli hainpuremaan. Isosisko kertoi silloin, että aika ajoin tv-sarjoissa kuolee ihmisiä, koska näyttelijät eivät enää halua jatkaa. Uudestaan siskolla oli selitettävää, kun Kauniiden ja Rohkeiden Thorne vaihtui. Aina hahmon ei ole pakko kuolla vaikka näyttelijä lähtisikin litomaan. :)

ps. Kiitos kommenteista. Kiva, että joku lukee.

Kalansaalis

Puoliso lähti tänään "poikien kalaretkelle" Reposaareen. Eilen järjesteltiin krokotiilit, jigit ja lusikat järjestykseen uistinpakkiin. Minä autoin järjestelyssä ja kun oikein kauniisti pyysin, sain palkkioksi avusta kolme kaunokaista. Yhdestä tuli riipus ja kaksi pientä vääntyivät korviksiksi.

Suomalainen kohtaus

Kiiruhdin kokoukseen Helsingissä ja ylitin kadun siinä Kiasman kohdalla. Eikös siinä suojatien lopussa ollut maassa joku ihmeellinen metallirinkula, johon kompastuin. Mukkelis makkelis. Kamat leviänä, sukkikset hajalla.

Voisi olettaa, että ohikulkijat pysähtyisivät ja kokoaisivat tavaroitani, mutta mitä vielä. Ihmiset vaan kiihdyttävät vauhtia. "En huomannut mitään, ei tarvitse nolostua kaatumista." "Nopeasti tästä menen ohitsesi, etten vaan itse kompastu." Nämä ajatukset leijailivat hiljaisten ohikulkijoiden yllä.

Olin jo ehtinyt nousta ja karistaa tomuja yltäni, kun noin viides ohikulkija reagoi minuun. "Are you ok? Did you hurt yourself?" "Thank you, I'm ok!"

Tässä oli jotain niin suomalaista. Onneksi minulle ei käynyt sen pahemmin. Laastari polveen löytyi kokouspaikalta ja ehjät sukkikset kassista.

Minun kohdallani kyse oli ehkä siitä, että ohikulkijat halusivat diskreetisti ohittaa nolon kompurointini. Vaan todellisen välinpitämättömyydenkin suomalaiset valitettavasti osaavat. Jokunen vuosi sitten isäni kaatui ilta-aikaan ja katkaisi kätensä, siis todella katkaisi. Turun Tuomiokirkkosillalla oli kymmenisen ihmistä kävellyt kylmästi ohi. Onneksi eräs mies ymmärsi pysähtyä ja soittaa ambulanssin.

Toivottavasti itse kulkee maailmalla sen verran silmät auki, ettei ohita apua tarvitsevia. Oven avaus lastenrattaiden kanssa kulkevalle tai vanhuksen kassin nostaminen junaan ei vie aikaa, mutta helpottaa lähimmäisen hetkeä suunnattomasti. Kannattaa siis ottaa laput silmiltä.

Sadetanssi

Koivun lehdet, vastaleikattu ruoho, kukkapenkin katehake... Niistä on kesän tuoksut tehty. Ja tietysti saunan lämmittämisestä, meren tuoksusta ja perämoottorin bensasta, mutta niitä ei kaupungissa kesän ekana päivänä valitettavasti haistele.

Tänään oli ihana päivä lähteä tuoksuretkelle lähimaastoihin. Ukonilma ja kaatosade toivat lisämausteen ihaniin tuoksuihin.

Suosittelen tuoksuretken kohteeksi jätskikipsaa tai kahvilan terassia. Matkalla kannattaa tuijotella myös jalkoihinsa. Kotikulmilta löytyi muun muassa kotilokolonnia ja sateen uuvuttama valkovuokkoyhdyskunta. Rankkasade oli tiputtanut lähipuiden vaaleanpunaiset kukkaset, mutta vihreys ja vehreys korvaa minkä kukkaloistossa häviää.

Keskiviikkona sitten taas suunnistamaan. Metsän tuoksut ne vasta on ihania. Suopursut eivät vielä tuoksu, jotain odotettavaakin siis on.



ps. Liioittelen vähän, kun sanon ettei meren tuoksua olisi kaupungissa. Aurajoki on useampana iltapäivänä tuoksunut mereltä. Ehkäpä juuri se tuoksu on herkistänyt minut kaikille kesän tuoksuille.

Kuka on kuumin leijona?

Tykkään katsoa urheilua. Ja ei - syynä ei todellakaan ole se, että urheilijat ovat hyvännäköisiä. Tykkään tunnelmasta ja jännityksestä. Rakastan sitä, kun istuu urheilukatsomossa ja hakkaa käsiä yhteen samaan tahtiin naapureiden kanssa. Samaa tunnetta ei klassisen musiikin konsertissa saa, sorry...

Mutta toki mieskauneuttakin voi hieman ylistää. Ja kommenttitoiminto on tietenkin kommentointia varten.


Sami Lepistö ei ole jäkisjoukkueessa. Harmi! (kuva Iltalehden sivuilta)


Jari Kurrin komeuden salaisuus löytyy tietenkin kauniista vaimosta. Vanessa on upea! (kuva iltalehdestä)


Sisupussi Niko Kapanenkaan ei ole joukkueessa. Hän on vikkelä ja siksi aikas kiva. (kuva: HHOF)


Turkulaiskomeutta täytyy tietenkin olla! Pikkuveli Mikko Koivu ei hänkään ole MM-joukkueessa. (kuva: Iltalehti)

Täytyykin alkaa katsoa lätkää "sillä silmällä", kun nykyisestä joukkueesta ei tähän kuvakavalkaadiin mahtunut muita kuin managerin rouva. Varmasti komeita poikia on kätkeytynyt niiden varusteiden alle.

Nyt loppu tyttöjen haukkuminen!

Toukokuun alussa Hesarin mielipidesivuilla käytiin keskustelua tyttöjen ja poikien koulumenestyksestä ja jatko-opintotoiveista. Keskustelu lähti liikkeelle ammattikoulun opettajien lausunnosta, että maalariksi hakeutuu hyvän keskiarvon tyttöjä, jotka "vievät" paikat heikomman keskiarvon, mutta tavalla tai toisella alalle kuitenkin paremmin sopivien poikien opiskelupaikat.

Voi jummi jammi, sanon taas! Itse en ollut koulussa näitä kympin tyttöjä, mutta kaikkein lähimmät ystäväni kylläkin olivat äärimmäisen lahjakkaita. Edelleen sydänalasta oikein korventaa, kun kuulee sellaisia kommentteja, että kouluviisaus ei olisi arvokasta. Vielä enemmän ahdistaa, kun jollain on pokkaa väittää, ettei kympin tytöillä ole sosiaalisia taitoja.

Luin Elina Lahelman artikkelin mielenkiintoisesta teoksesta Sukupuolen politiikka (Otava, 2006). Artikkelissa käsitellään ajankohtaista tyttöjen koulumenestyksen yhteiskunnallista ja henkilökohtaista historiaa.

Ajatus tyttöjen ja poikien erilaisesta lahjakkuudesta on lähes ikiaikainen. John Locke havainnoi 1600-luvulla, että tytöt oppivat latinaa poikia helpommin. Vaan poikien heikompaa menestymistä kielissä onkin aina perusteltu huonoilla (nais)opettajilla, eikö?

Koulussa poikien normiin kuuluu "terve laiskuus". Pojat on poikia -ajattelu elää ja voi hyvin. Menestyvien poikien lahjakkuutta puolestaan korostetaan.

Tyttöjen normiin kuuluu koulumenestys ja tunnollisuus. Hyvä tietenkin, jos tytöt ovat menestyviä. Siitähän Hesarin kirjoittelussakin oli kyse, että koulumenestys ei olisikaan tae mieluisasta jatko-opiskelupaikasta. Asiahan on niin, että tyttöjen ja poikien tunnollisuudella tämä maa pysyy pystyssä ja kyllä siitä on koulussa kiitettävä.

Lahelman artikkelissa mielenkiintoinen seikka on se, että ne tytöt, jotka eivät ole menestyneet koulussa, jäävät poikia helpommin syrjään jatko-opinnoista. Normiin sopimattomat voivat olla haavoittuvaisia myös sosiaalisissa suhteissa - jäädä yksinkertaisesti syrjään porukasta.

Koko koulutus keskustelu liittyy mielestäni siihen viitekehykseen, että tyttöjen lahjakkuutta, osaamista ja ansioita ei arvosteta samalla mitalla kuin poikien ja miesten. Meidän tyttöjen tehtävänä on itse nostaa häntäämme. Olla itse väheksymättä omia taitojamme. Niin ja sukupuolisensitiivisyyden ottaminen kouluyhteisöjen keskiöön olisi myös aikas tärkeää.

ps. Tätä kirjoitusta ei ollut tarkoitettu heikkohermoisille. Tämä on korvaava essee, kun jätin osallistumatta Tasa-arvon Akatemia -kurssin ekalle osalla. Jatkossa tulee taas kevyempää kamaa. That's a promise!

Paljon on vettä virrannut Aurajoessa...

Sen jälkeen kun viimeksi olen tänne kirjottanut. No, ei siitä sen enempää.

Tänään tavallaan avattiin mökkikausi. Meidän mökkimme on aivan ihana ja joku ei varmaan pidä sitä mökkinä alkuunkaan. Sinne pääsee bussilla ja meillä on siellä myös sisäveski. Eno on suunnitellut jopa wlanin rakentamista.

Dvd- ja videolaitteetkin mökiltä löytyy. Niille tuli tänään käyttöä, kun isoisä kaivoi taskustaan todellisen aarteen.

Papa oli saanut juuri käsiinsä dvd:n, jolle oli siirretty hänen kuvaamansa kaitafilmit vuoden 1964 sukukokouksesta. Aivan upea filmi! Otoksiin olivat tarttuneet kahdeksanvuotias äitini sisaruksineen ja serkkuineen. Äidin sedät ja tädit näyttivät aivan itseltään, tai itseasiassa aikuisilta lapsiltaan. Mummi oli juuri niin elegantti, kuin hän aina oli. Eräs nuori maisterineiti erottautui muusta suvusta. Amerikanserkku Betty oli ihana tuulahdus Töysän pappilan pihamaalla.

Autot oli tottakai kuvattu. Papan mielestä oli tärkeää, että kulkupelit oli dokumentoitu.

Kun sukukokousfilmi oli katsottu, piti taas katsoa myös Läksyntekoa-elokuva vuodelta 1991. Se on taltioitu vhs:lle ajan tavan mukaan. Myös siinä filmissä kameran takana oli Papa. Hauskassa pätkässä kirjoittaja sisarensa kanssa tekevät tokaluokan läksyjä. Ensin etsitään yhdyssanoja lukukirjasta ja sitten lasketaan matikkaa. Me kaikki nauroimme kippurassa tokaluokkalaisten höpötyksiä.

Kyllähän kuvat ovat mainioita, mutta on liikkuvassa kuvassa silti sitä jotain.