Kalansaalis

Puoliso lähti tänään "poikien kalaretkelle" Reposaareen. Eilen järjesteltiin krokotiilit, jigit ja lusikat järjestykseen uistinpakkiin. Minä autoin järjestelyssä ja kun oikein kauniisti pyysin, sain palkkioksi avusta kolme kaunokaista. Yhdestä tuli riipus ja kaksi pientä vääntyivät korviksiksi.

Suomalainen kohtaus

Kiiruhdin kokoukseen Helsingissä ja ylitin kadun siinä Kiasman kohdalla. Eikös siinä suojatien lopussa ollut maassa joku ihmeellinen metallirinkula, johon kompastuin. Mukkelis makkelis. Kamat leviänä, sukkikset hajalla.

Voisi olettaa, että ohikulkijat pysähtyisivät ja kokoaisivat tavaroitani, mutta mitä vielä. Ihmiset vaan kiihdyttävät vauhtia. "En huomannut mitään, ei tarvitse nolostua kaatumista." "Nopeasti tästä menen ohitsesi, etten vaan itse kompastu." Nämä ajatukset leijailivat hiljaisten ohikulkijoiden yllä.

Olin jo ehtinyt nousta ja karistaa tomuja yltäni, kun noin viides ohikulkija reagoi minuun. "Are you ok? Did you hurt yourself?" "Thank you, I'm ok!"

Tässä oli jotain niin suomalaista. Onneksi minulle ei käynyt sen pahemmin. Laastari polveen löytyi kokouspaikalta ja ehjät sukkikset kassista.

Minun kohdallani kyse oli ehkä siitä, että ohikulkijat halusivat diskreetisti ohittaa nolon kompurointini. Vaan todellisen välinpitämättömyydenkin suomalaiset valitettavasti osaavat. Jokunen vuosi sitten isäni kaatui ilta-aikaan ja katkaisi kätensä, siis todella katkaisi. Turun Tuomiokirkkosillalla oli kymmenisen ihmistä kävellyt kylmästi ohi. Onneksi eräs mies ymmärsi pysähtyä ja soittaa ambulanssin.

Toivottavasti itse kulkee maailmalla sen verran silmät auki, ettei ohita apua tarvitsevia. Oven avaus lastenrattaiden kanssa kulkevalle tai vanhuksen kassin nostaminen junaan ei vie aikaa, mutta helpottaa lähimmäisen hetkeä suunnattomasti. Kannattaa siis ottaa laput silmiltä.

Sadetanssi

Koivun lehdet, vastaleikattu ruoho, kukkapenkin katehake... Niistä on kesän tuoksut tehty. Ja tietysti saunan lämmittämisestä, meren tuoksusta ja perämoottorin bensasta, mutta niitä ei kaupungissa kesän ekana päivänä valitettavasti haistele.

Tänään oli ihana päivä lähteä tuoksuretkelle lähimaastoihin. Ukonilma ja kaatosade toivat lisämausteen ihaniin tuoksuihin.

Suosittelen tuoksuretken kohteeksi jätskikipsaa tai kahvilan terassia. Matkalla kannattaa tuijotella myös jalkoihinsa. Kotikulmilta löytyi muun muassa kotilokolonnia ja sateen uuvuttama valkovuokkoyhdyskunta. Rankkasade oli tiputtanut lähipuiden vaaleanpunaiset kukkaset, mutta vihreys ja vehreys korvaa minkä kukkaloistossa häviää.

Keskiviikkona sitten taas suunnistamaan. Metsän tuoksut ne vasta on ihania. Suopursut eivät vielä tuoksu, jotain odotettavaakin siis on.



ps. Liioittelen vähän, kun sanon ettei meren tuoksua olisi kaupungissa. Aurajoki on useampana iltapäivänä tuoksunut mereltä. Ehkäpä juuri se tuoksu on herkistänyt minut kaikille kesän tuoksuille.

Kuka on kuumin leijona?

Tykkään katsoa urheilua. Ja ei - syynä ei todellakaan ole se, että urheilijat ovat hyvännäköisiä. Tykkään tunnelmasta ja jännityksestä. Rakastan sitä, kun istuu urheilukatsomossa ja hakkaa käsiä yhteen samaan tahtiin naapureiden kanssa. Samaa tunnetta ei klassisen musiikin konsertissa saa, sorry...

Mutta toki mieskauneuttakin voi hieman ylistää. Ja kommenttitoiminto on tietenkin kommentointia varten.


Sami Lepistö ei ole jäkisjoukkueessa. Harmi! (kuva Iltalehden sivuilta)


Jari Kurrin komeuden salaisuus löytyy tietenkin kauniista vaimosta. Vanessa on upea! (kuva iltalehdestä)


Sisupussi Niko Kapanenkaan ei ole joukkueessa. Hän on vikkelä ja siksi aikas kiva. (kuva: HHOF)


Turkulaiskomeutta täytyy tietenkin olla! Pikkuveli Mikko Koivu ei hänkään ole MM-joukkueessa. (kuva: Iltalehti)

Täytyykin alkaa katsoa lätkää "sillä silmällä", kun nykyisestä joukkueesta ei tähän kuvakavalkaadiin mahtunut muita kuin managerin rouva. Varmasti komeita poikia on kätkeytynyt niiden varusteiden alle.

Nyt loppu tyttöjen haukkuminen!

Toukokuun alussa Hesarin mielipidesivuilla käytiin keskustelua tyttöjen ja poikien koulumenestyksestä ja jatko-opintotoiveista. Keskustelu lähti liikkeelle ammattikoulun opettajien lausunnosta, että maalariksi hakeutuu hyvän keskiarvon tyttöjä, jotka "vievät" paikat heikomman keskiarvon, mutta tavalla tai toisella alalle kuitenkin paremmin sopivien poikien opiskelupaikat.

Voi jummi jammi, sanon taas! Itse en ollut koulussa näitä kympin tyttöjä, mutta kaikkein lähimmät ystäväni kylläkin olivat äärimmäisen lahjakkaita. Edelleen sydänalasta oikein korventaa, kun kuulee sellaisia kommentteja, että kouluviisaus ei olisi arvokasta. Vielä enemmän ahdistaa, kun jollain on pokkaa väittää, ettei kympin tytöillä ole sosiaalisia taitoja.

Luin Elina Lahelman artikkelin mielenkiintoisesta teoksesta Sukupuolen politiikka (Otava, 2006). Artikkelissa käsitellään ajankohtaista tyttöjen koulumenestyksen yhteiskunnallista ja henkilökohtaista historiaa.

Ajatus tyttöjen ja poikien erilaisesta lahjakkuudesta on lähes ikiaikainen. John Locke havainnoi 1600-luvulla, että tytöt oppivat latinaa poikia helpommin. Vaan poikien heikompaa menestymistä kielissä onkin aina perusteltu huonoilla (nais)opettajilla, eikö?

Koulussa poikien normiin kuuluu "terve laiskuus". Pojat on poikia -ajattelu elää ja voi hyvin. Menestyvien poikien lahjakkuutta puolestaan korostetaan.

Tyttöjen normiin kuuluu koulumenestys ja tunnollisuus. Hyvä tietenkin, jos tytöt ovat menestyviä. Siitähän Hesarin kirjoittelussakin oli kyse, että koulumenestys ei olisikaan tae mieluisasta jatko-opiskelupaikasta. Asiahan on niin, että tyttöjen ja poikien tunnollisuudella tämä maa pysyy pystyssä ja kyllä siitä on koulussa kiitettävä.

Lahelman artikkelissa mielenkiintoinen seikka on se, että ne tytöt, jotka eivät ole menestyneet koulussa, jäävät poikia helpommin syrjään jatko-opinnoista. Normiin sopimattomat voivat olla haavoittuvaisia myös sosiaalisissa suhteissa - jäädä yksinkertaisesti syrjään porukasta.

Koko koulutus keskustelu liittyy mielestäni siihen viitekehykseen, että tyttöjen lahjakkuutta, osaamista ja ansioita ei arvosteta samalla mitalla kuin poikien ja miesten. Meidän tyttöjen tehtävänä on itse nostaa häntäämme. Olla itse väheksymättä omia taitojamme. Niin ja sukupuolisensitiivisyyden ottaminen kouluyhteisöjen keskiöön olisi myös aikas tärkeää.

ps. Tätä kirjoitusta ei ollut tarkoitettu heikkohermoisille. Tämä on korvaava essee, kun jätin osallistumatta Tasa-arvon Akatemia -kurssin ekalle osalla. Jatkossa tulee taas kevyempää kamaa. That's a promise!

Paljon on vettä virrannut Aurajoessa...

Sen jälkeen kun viimeksi olen tänne kirjottanut. No, ei siitä sen enempää.

Tänään tavallaan avattiin mökkikausi. Meidän mökkimme on aivan ihana ja joku ei varmaan pidä sitä mökkinä alkuunkaan. Sinne pääsee bussilla ja meillä on siellä myös sisäveski. Eno on suunnitellut jopa wlanin rakentamista.

Dvd- ja videolaitteetkin mökiltä löytyy. Niille tuli tänään käyttöä, kun isoisä kaivoi taskustaan todellisen aarteen.

Papa oli saanut juuri käsiinsä dvd:n, jolle oli siirretty hänen kuvaamansa kaitafilmit vuoden 1964 sukukokouksesta. Aivan upea filmi! Otoksiin olivat tarttuneet kahdeksanvuotias äitini sisaruksineen ja serkkuineen. Äidin sedät ja tädit näyttivät aivan itseltään, tai itseasiassa aikuisilta lapsiltaan. Mummi oli juuri niin elegantti, kuin hän aina oli. Eräs nuori maisterineiti erottautui muusta suvusta. Amerikanserkku Betty oli ihana tuulahdus Töysän pappilan pihamaalla.

Autot oli tottakai kuvattu. Papan mielestä oli tärkeää, että kulkupelit oli dokumentoitu.

Kun sukukokousfilmi oli katsottu, piti taas katsoa myös Läksyntekoa-elokuva vuodelta 1991. Se on taltioitu vhs:lle ajan tavan mukaan. Myös siinä filmissä kameran takana oli Papa. Hauskassa pätkässä kirjoittaja sisarensa kanssa tekevät tokaluokan läksyjä. Ensin etsitään yhdyssanoja lukukirjasta ja sitten lasketaan matikkaa. Me kaikki nauroimme kippurassa tokaluokkalaisten höpötyksiä.

Kyllähän kuvat ovat mainioita, mutta on liikkuvassa kuvassa silti sitä jotain.