Juttelin isoisäni kanssa tulevan viikon tapahtumista ja hän kertoin menevänsä Rotary-klubinsa 80-vuotisjuhliin. Papa kertoi, että hän pukeutuu pyydettyyn smokkiin, vaikka frakki olisikin "tupakkatakkia" tyylikkäämpi. Samalla hän totesi, että sama se, mikä pukukoodi on sillä hänellä on olemassa kaikki tarpeelliset asut, smokin lisäksi tosiaan frakki ja saketti.
"Häh, onko sinulla myös saketti? Missä ihmeessä sellaista on ikinä tarvittu?" Papa kertoi, että aikaisemmin sitä oikeasti käytettiin päivätilaisuuksissa. Tosi-tv:tä katsoessani olen minäkin oppinut, että saketti on päiväpuku ja sitä kuuluu käyttää ennen kello kuutta. Täytyy myöntää, että olen kuvitellut muun muassa tämän säännön periytyvän jostain Engannin hovista ja tulleen Suomeen 2000-luvulla häätosi-tv:n ja vanhojen tanssien vanavedessä.
Papa lienee käyttänyt omaa sakettiaan, frakkiaan ja smokkiaan aktiivisimmin 40-luvun lopulta eteenpäin. Eikä näitäkään pukuja varmaan ole ihan Irma-tädin nimipäivillä käytetty vaan lähinnä kai akateemisissa piireissä. Olettaisin, että 60- ja 70-luvuilla saketin käyttö on jo vähentynyt reippaasti.
Nykyisin kuulee usein sanottavan, että miesten on niin helppo pukeutua, kun tumman harmaa puku on tilanteeseen kuin tilanteeseen sopiva. Ei se ihan niinkään mene. Joku miesten pukeutumisen tuntija sanoi kerran, että miesten puvun klassikkomalli on aina se, joka on juuri menossa pois muodista. Tosiasiassa siis miestenkin pukumuoti vaihtelee. Kumman kaa olisit (business-yhteistyössä)? Miehen, jolla on päällä kaksirivinen (kultaiset napit!), leveähkö takki ja mustat housut vai miehen, jolla on kapealinjainen, yksirivinen ja kolmiosainen puku. Itse valitsisin tuon liivimiehen, joka ainakin pukeutumisensa perusteella olisi ajanhermolla.
Ei siis ole helppoa miehilläkään. Jotta on supertyylikäs, niin useamman satasen saa hyvin istuvasta puvusta maksaa. Saanee vanha puku vielä muutamat hautajaiset palvella...
sunnuntai 29. maaliskuuta 2009
tiistai 17. maaliskuuta 2009
Oprahin neuvo: "jos hän lyö kerran, hän lyö uudestaan!"
Terveiset nyt siis täältä Amerikasta! Reissu on mennyt hyvin, mutta on ollut vaikeaa löytää aikaa kirjoittamiselle. Rakkaat lukijat, joita tiedän olevan ainakin kolme, olette olleet mielessäni!
Täällä siis viikkolehtien kansia täyttävät edelleen otsikot Rihannasta ja Chris Brownista. Kertauksena kerrottakoon, että laulajatähti Rihanna joutui poikaystävänsä CB:n pahoinpitelemäksi tammikuun lopulla. Rihanna on sen jälkeen ollut täysin poissa julkisuudesta ja hänen isänsä ja ystävänsä ovat muun muassa epäilleet, että joku pitää Rihannaa vankina.
Tarina on aivan järkyttävä ja sen käyttäminen "hyvänä opetuksenakin" groteskia. Tästä kuitenkin puhutaan täällä ja varmaan siellä Suomessakin paljon. Onhan lähisuhdeväkivalta todella tärkeä aihe ja siitä kärsivät tarvitsevat tukea niin omilta läheisiltäänkin, mutta myös julkisuudelta ja medialta.
Rihannan tilanteeseen liittyy siis muutamia piirteitä, jotka valitettavasti kertovat paljon parisuhdeväkivallasta yleisestikin. Rihanna itse on vasta parikymppinen ja CB 19-vuotias. Kumpikin ovat supermenestyneistä laulajia. Väkivalta ei katso ikää tai asemaa. Väkivaltasiin suhteisiin ajautuvista tiedetään se, että näistä suhteista tulee usein kierteitä. Jo ensimmäinen poikaystävä voi osoittautua väkivaltaiseksi ja näitä suhteita sitten keräytyy vuosien varrella useita.
Rihanna ei ole ilmeisesti aikeissa jättää Chrisiä tapahtuneen takia. Ystävät, perhe ja Oprah ovat vedonneet tyttöön, jotta hän lähtisi kävelemään. Niin Rihannan kuin monen muunkin väkivaltaisissa parisuhteissa pysyvien ongelma on se, että he uskovat voivansa muutta kumppaninsa. Huh... Ompa rakkaus todella sokea! Lehtien mukaan CB ei edes kadu tekoaan, vaan juhlii entiseen malliin Rihannan pysytellessä sisätiloissa.
Minulla on matkalukemisena täällä Sofie Oksasen Puhdistus. Tuskin kukaan blogin lukijoista on voinut olla huomaamatta, että kirjaa on ylistetty kaikkialla. Tässä siis voin vain todeta, että se on hyvä. Kirjahan käsittelee myös väkivaltaa. Kirjan parisuhteet eivät ole väkivaltaisia, mutta päähenkilöiden elämät ovat muuten käsittämättömällä tavalla väkivallan kyllästämät. Kumpaakin eri ikäistä naista on nöyryytetty, pakotettu, häpäisty, tuhottu väkivallan keinoin.
Itse olen miettinyt sitä, mitä tekisin, jos tapaisin väkivaltaa kohdanneita ihmisiä. Miten auttaisin heitä? En siis usko, että ystäväpiiriini kuuluu väkivaltaisissa perheissä eläneitä ihmisiä. Voin toki olla väärässäkin, mutta toivottavasti en ole. Avoimmuus ja halu olla tukena ovat varmaan tärkeimmät jutut. Ainakaan ei saa vähätellä asiaa tai lakaista maton alle. Kuitenkin pitää olla luottamuksen arvoinen eikä lisätä uhrin piinaa tekemällä asiasta julkista. Näitä täytyy miettiä...
Sitten loppukevennystä. Luulen, tai siis draaman säilyttämiseksi olen ihan varma, että näin Kirsten Dunstin New Yorkissa! Näin hänet kadulla, kun hän jutteli joidenkin läheistensä kanssa. Vähäks siistii! Kohtaaminen elokuvatähden kanssa ei ollut loma kohokohta, mutta hauska kuriositeetti. Tänään suuntamme Kalifornian viinialueelle. Nam!
Täällä siis viikkolehtien kansia täyttävät edelleen otsikot Rihannasta ja Chris Brownista. Kertauksena kerrottakoon, että laulajatähti Rihanna joutui poikaystävänsä CB:n pahoinpitelemäksi tammikuun lopulla. Rihanna on sen jälkeen ollut täysin poissa julkisuudesta ja hänen isänsä ja ystävänsä ovat muun muassa epäilleet, että joku pitää Rihannaa vankina.
Tarina on aivan järkyttävä ja sen käyttäminen "hyvänä opetuksenakin" groteskia. Tästä kuitenkin puhutaan täällä ja varmaan siellä Suomessakin paljon. Onhan lähisuhdeväkivalta todella tärkeä aihe ja siitä kärsivät tarvitsevat tukea niin omilta läheisiltäänkin, mutta myös julkisuudelta ja medialta.
Rihannan tilanteeseen liittyy siis muutamia piirteitä, jotka valitettavasti kertovat paljon parisuhdeväkivallasta yleisestikin. Rihanna itse on vasta parikymppinen ja CB 19-vuotias. Kumpikin ovat supermenestyneistä laulajia. Väkivalta ei katso ikää tai asemaa. Väkivaltasiin suhteisiin ajautuvista tiedetään se, että näistä suhteista tulee usein kierteitä. Jo ensimmäinen poikaystävä voi osoittautua väkivaltaiseksi ja näitä suhteita sitten keräytyy vuosien varrella useita.
Rihanna ei ole ilmeisesti aikeissa jättää Chrisiä tapahtuneen takia. Ystävät, perhe ja Oprah ovat vedonneet tyttöön, jotta hän lähtisi kävelemään. Niin Rihannan kuin monen muunkin väkivaltaisissa parisuhteissa pysyvien ongelma on se, että he uskovat voivansa muutta kumppaninsa. Huh... Ompa rakkaus todella sokea! Lehtien mukaan CB ei edes kadu tekoaan, vaan juhlii entiseen malliin Rihannan pysytellessä sisätiloissa.
Minulla on matkalukemisena täällä Sofie Oksasen Puhdistus. Tuskin kukaan blogin lukijoista on voinut olla huomaamatta, että kirjaa on ylistetty kaikkialla. Tässä siis voin vain todeta, että se on hyvä. Kirjahan käsittelee myös väkivaltaa. Kirjan parisuhteet eivät ole väkivaltaisia, mutta päähenkilöiden elämät ovat muuten käsittämättömällä tavalla väkivallan kyllästämät. Kumpaakin eri ikäistä naista on nöyryytetty, pakotettu, häpäisty, tuhottu väkivallan keinoin.
Itse olen miettinyt sitä, mitä tekisin, jos tapaisin väkivaltaa kohdanneita ihmisiä. Miten auttaisin heitä? En siis usko, että ystäväpiiriini kuuluu väkivaltaisissa perheissä eläneitä ihmisiä. Voin toki olla väärässäkin, mutta toivottavasti en ole. Avoimmuus ja halu olla tukena ovat varmaan tärkeimmät jutut. Ainakaan ei saa vähätellä asiaa tai lakaista maton alle. Kuitenkin pitää olla luottamuksen arvoinen eikä lisätä uhrin piinaa tekemällä asiasta julkista. Näitä täytyy miettiä...
Sitten loppukevennystä. Luulen, tai siis draaman säilyttämiseksi olen ihan varma, että näin Kirsten Dunstin New Yorkissa! Näin hänet kadulla, kun hän jutteli joidenkin läheistensä kanssa. Vähäks siistii! Kohtaaminen elokuvatähden kanssa ei ollut loma kohokohta, mutta hauska kuriositeetti. Tänään suuntamme Kalifornian viinialueelle. Nam!
torstai 5. maaliskuuta 2009
Mitä tänään töihin? - ei ainakaan lempivaatteita!
Olen muutamaan kertaan jo iskenyt silmäni ihanaan Designer’s Remix Collectionin jakkuun. Vaate on aivan superihana, mutta täysin käyttökelvoton. Se on nimittäin niin erikoisen mallinen, että en yksinkertaisesti keksi yhtään tilaisuutta, jossa vaatetta voisi käyttää.
Ihana jakku on saanut minut ajattelemaan työelämän pukeutumisvaatimuksia. Jos mietin omaa työtäni tai kaikkia sellaisia töitä joissa haluaisin olla, niin en voisi kuvitella voivani pukeutua niissä supertrendikkäästi. Vaikka puhutaan siitä, että erityisesti naisten pukeutumiseen kiinnitetään paljon huomiota ja pärjätäkseen on oltava tyylikäs, niin tyylikkyys määritetään suomalaisessa työelämässä hyvin konservatiivisella tavalla.
Musta jakku pitää toki kaapista löytyä. Samoin mustat housut ja hame. Valkoinen kauluspaita ja ehkäpä myös vaalean sininen. Miten mustapukuisten joukossa voisi silti pukeutua persoonallisesti ja itseään ilmaisten?
Mieleen tulee myös perinteinen huoran ja neitsyen ongelma. Feministisessä keskustelussa siis todetaan, että naisen pitäisi olla yhtä aikaa seksuaalinen ja kaiken kokenut huora sekä puhtoinen ja viaton neitsyt. Käytännössä kuitenkin kahden roolin yhdistäminen on mahdotonta ja nainen joutuu tasapainoilemaan kahden allegorian välissä.
Kun allegorioita soveltaa pukeutumiseen voi miettiä, että naisella on valittavanaan joko viimeisen päälle laitetun (naisellinen nainen) tai ulkonäöstään täysin välinpitämättömän (ei-naisellinen nainen) roolit. Kaikki vähemmän sovinnaiset roolit tulkitaan oikeastaan lapselliseksi pelleilyksi.
Valitsetko siis tyylin, joka vaatii korkokenkien käyttämistä loskasateessa ja tuntia aikaisempaa heräämistä joka he****in päivä? Oletko valmis vähättelyyn, koska olet naisellinen nainen? Ei ole toisella puolellakaan helppoa. Aamulla ei tarvitse herätä aikaisin, mutta et saa kiitteleviä kommentteja. Sinuakin vähätellään, koska et ole nainen laisinkaan.
Itse ajattelin ainakin toistaiseksi olla lapsellinen pelleilijä ja tuntea suurta iloa niinä työpäivinä, kun olen pukeutunut siihen juuri oikeaa asukokonaisuuteen. Olisikin, että ylläni olisi tuolloin takkimekko, kaksi niittivyötä ja korokepohjakorkkarit.
Ihana jakku on saanut minut ajattelemaan työelämän pukeutumisvaatimuksia. Jos mietin omaa työtäni tai kaikkia sellaisia töitä joissa haluaisin olla, niin en voisi kuvitella voivani pukeutua niissä supertrendikkäästi. Vaikka puhutaan siitä, että erityisesti naisten pukeutumiseen kiinnitetään paljon huomiota ja pärjätäkseen on oltava tyylikäs, niin tyylikkyys määritetään suomalaisessa työelämässä hyvin konservatiivisella tavalla.
Musta jakku pitää toki kaapista löytyä. Samoin mustat housut ja hame. Valkoinen kauluspaita ja ehkäpä myös vaalean sininen. Miten mustapukuisten joukossa voisi silti pukeutua persoonallisesti ja itseään ilmaisten?
Mieleen tulee myös perinteinen huoran ja neitsyen ongelma. Feministisessä keskustelussa siis todetaan, että naisen pitäisi olla yhtä aikaa seksuaalinen ja kaiken kokenut huora sekä puhtoinen ja viaton neitsyt. Käytännössä kuitenkin kahden roolin yhdistäminen on mahdotonta ja nainen joutuu tasapainoilemaan kahden allegorian välissä.
Kun allegorioita soveltaa pukeutumiseen voi miettiä, että naisella on valittavanaan joko viimeisen päälle laitetun (naisellinen nainen) tai ulkonäöstään täysin välinpitämättömän (ei-naisellinen nainen) roolit. Kaikki vähemmän sovinnaiset roolit tulkitaan oikeastaan lapselliseksi pelleilyksi.
Valitsetko siis tyylin, joka vaatii korkokenkien käyttämistä loskasateessa ja tuntia aikaisempaa heräämistä joka he****in päivä? Oletko valmis vähättelyyn, koska olet naisellinen nainen? Ei ole toisella puolellakaan helppoa. Aamulla ei tarvitse herätä aikaisin, mutta et saa kiitteleviä kommentteja. Sinuakin vähätellään, koska et ole nainen laisinkaan.
Itse ajattelin ainakin toistaiseksi olla lapsellinen pelleilijä ja tuntea suurta iloa niinä työpäivinä, kun olen pukeutunut siihen juuri oikeaa asukokonaisuuteen. Olisikin, että ylläni olisi tuolloin takkimekko, kaksi niittivyötä ja korokepohjakorkkarit.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
