Lähden reilun viikon päästä ekaa kertaa Amerikkaan. Wau! Ennen kaikkea olen superinnoissani, mutta kyllä minua hirvittääkin. Mikä siinä onkin, että reissut Euroopassa ei pelota, mutta Atlantin yli meneminen jännittää. Minua kauhistuttaa eniten se, että paikalliset puhuvat äidinkielenään englantia. Miten siellä sitten turistisönkötyksellä pärjää? Kääk!
No mutta se peloista... Innostus on ehdottomasti päällimäinen tunne. Menen ensin New Yorkiin noin neljäksi päiväksi. Sitten suuntaan Kaliforniaan San Franciscoon. SF-osuutta ei tarvitse suunnitella, koska siellä oppaanamme on siskoni.
Nyt olen siis tutustunut NYC-kirjoihin. Ekaksi päiväksi olen suunnitellut koko päivän kävelylenkkiä. Päivä voisi alkaa Harlemista paikallisesta jumalanpalveluksesta, koska ne ovat kuulemma elämyksellisiä. Sen jälkeen voisi kävellä downtownissa, vaikkakin sunnuntai ei taida olla siihen paras päivä.
Yhden päivän haluaisin käyttää siirtolaisuuteen tutustumiseen. Haluan nähdä Ellis Islandin. Sitä kautta tulivat maahan entisaikojen siirtolaiset. Nyt saarella on museo.
Kulttuuripäivä pitää olla myös. Taidemuseoita lienee riittävästi. Teatteria tarvii vielä miettiä.
Shoppailuun ei ole varaa, eikä älyttömästi intoakaan. Säästän sitä sitten SF:ään. Sen sijaan aion nauttia New Yorkin näkymistä. Tulen varmasti näkemään siellä upeaa muotia ja mageita ihmisiä. Tarkasteluun aion siis panostaa.
Nyt ihmiset! Vinkkejä NYCin must-see-kohteista, please!
torstai 26. helmikuuta 2009
perjantai 20. helmikuuta 2009
Valloittava viisikymppinen
Iki-ihana Barbie-nukke täyttää tänä vuonna 50 vuotta. Juhlallisuuksia on muun muassa New Yorkin muotiviikolla.
Yleisesti voisi kuvitella, että olisin kriittinen barbieta kohtaan. Olenhan kriittinen bratzejä, babyborneja ja kampauspäitä kohtaan. Barbiet eivät vaan ole edes verrattavissa noihin halpoihin kopiohin!
Minun ja Barbien yhteinen taival on alkanut jo nuorena. Olenhan kolmesta sisaresta nuorin. Isosiskolla oli nukkeja ja niitä ihailtiin (ja tuhottiin) yhdessä. Tärkein syy vielä aikuisena jatkuvaan barbi-innostukseeni oli mummilassa. Mummi ja papa olivat 60-luvulla käyneet Amerikassa ja tuoneet äidilleni ja hänen siskolleen Barbie-nuket. 80-luvun lapsen silmin nuo nuket olivat paljon rumempia kuin kotona olevat barbiet. Niillä oli lyhyet tukat eivätkä kaikki nivelet edes liikkuneet. Äiti kuitenkin kertoi vakuuttavasti siitä, että ne olivat alkuperäisiä ja historiallisia nukkeja, joten leikimme niillä hellävaroen. Jos muistan oikein, niin äiti taisi kuitenkin poistaa nuket käytöstämme, kun kampaaja- ja meikkaajaleikit olivat kuumimmillaan.
Näissä kahdessa 60-luvun barbiessa lienee selitys jatkuvaan ihailuuni. Nukeilla oli oikeasti hienoja vaatteita (mm Chanelin jakkupuku ja oikeasti istuvia leninkejä). Nukeista oli jopa kirjoitettu kirja, jossa nukeilla oli samoja vaatteita, joita mummilan barbikorissa oli. Se oli mahtavaa!
Onnentoivotukset siis hehkeälle Barbielle ja iloa kaikkien lasten ja aikuistenkin nukkeleikeihin!
Yleisesti voisi kuvitella, että olisin kriittinen barbieta kohtaan. Olenhan kriittinen bratzejä, babyborneja ja kampauspäitä kohtaan. Barbiet eivät vaan ole edes verrattavissa noihin halpoihin kopiohin!
Minun ja Barbien yhteinen taival on alkanut jo nuorena. Olenhan kolmesta sisaresta nuorin. Isosiskolla oli nukkeja ja niitä ihailtiin (ja tuhottiin) yhdessä. Tärkein syy vielä aikuisena jatkuvaan barbi-innostukseeni oli mummilassa. Mummi ja papa olivat 60-luvulla käyneet Amerikassa ja tuoneet äidilleni ja hänen siskolleen Barbie-nuket. 80-luvun lapsen silmin nuo nuket olivat paljon rumempia kuin kotona olevat barbiet. Niillä oli lyhyet tukat eivätkä kaikki nivelet edes liikkuneet. Äiti kuitenkin kertoi vakuuttavasti siitä, että ne olivat alkuperäisiä ja historiallisia nukkeja, joten leikimme niillä hellävaroen. Jos muistan oikein, niin äiti taisi kuitenkin poistaa nuket käytöstämme, kun kampaaja- ja meikkaajaleikit olivat kuumimmillaan.
Näissä kahdessa 60-luvun barbiessa lienee selitys jatkuvaan ihailuuni. Nukeilla oli oikeasti hienoja vaatteita (mm Chanelin jakkupuku ja oikeasti istuvia leninkejä). Nukeista oli jopa kirjoitettu kirja, jossa nukeilla oli samoja vaatteita, joita mummilan barbikorissa oli. Se oli mahtavaa!
Onnentoivotukset siis hehkeälle Barbielle ja iloa kaikkien lasten ja aikuistenkin nukkeleikeihin!
keskiviikko 11. helmikuuta 2009
Osakekaupoilla
Olin tänään pankissa keskustelemassa osakeasioista. Keskustelumme lopuksi vaihdoimme muutaman sanan Marimekon näkymistä.
Minusta Marimekossa ei ole mitään varsinaista vikaa. Ihamuotilan aikana tulleet mallistot ovat olleet kivoja ja raikkaita. Hänen puheenvuoronsa yhtiön tulevaisuuden suunnitelmista ovat olleet varsin järkeviä. Miksi siltikään en itse ostaisi Marimekon osakkeita? Mistä se tuntuma johtuu, että Marimekolla voi olla vaikeat ajat edessään?
Ihamuotila on todennut (tai olen näin ymmärtänyt), että Marimekon retrotie on kuljettu loppuun. Maija Isolan kuosit ovat kivoja-joo, mutta unikkoa ei jaksa katsella enää edes peräkammarien pojat syvimmässä Suomen korvessa. Ihamuotila haluaisi houkutella liikkeisiin 20+ naiset, jotka haluavat käyttää pukeutumiseen ja sisustamiseen enemmän rahaa, kuin aikaisemmat sukupolvet. Tässä kohtaa pääsemme ydinkysymykseen…
Puhutaan hedonistisesta sukupolvesta, joka on valmiimpi käyttämään rahaa itseensä, ulkonäköön ja hyvinvointiin. Onko tätä syntynyt tai syntymässä? Onko realistista ajatella, että suomalaiset oikeasti ovat tulevaisuudessakaan valmiita panostamaan pukeutumiseen yhtä paljon kuin muut eurooppalaiset? Tämä on minusta varsin kyseenalaista.
Ihamuotila on mielestäni aivan oikeassa uudistaessaan Marimekon brändiä raikkaammaksi ja monipuolisemmaksi. Riski piilee siinä, ovatko kuluttajat sittenkään yhtä ennakkoluulottomia ja raikkaita.
Minusta Marimekossa ei ole mitään varsinaista vikaa. Ihamuotilan aikana tulleet mallistot ovat olleet kivoja ja raikkaita. Hänen puheenvuoronsa yhtiön tulevaisuuden suunnitelmista ovat olleet varsin järkeviä. Miksi siltikään en itse ostaisi Marimekon osakkeita? Mistä se tuntuma johtuu, että Marimekolla voi olla vaikeat ajat edessään?
Ihamuotila on todennut (tai olen näin ymmärtänyt), että Marimekon retrotie on kuljettu loppuun. Maija Isolan kuosit ovat kivoja-joo, mutta unikkoa ei jaksa katsella enää edes peräkammarien pojat syvimmässä Suomen korvessa. Ihamuotila haluaisi houkutella liikkeisiin 20+ naiset, jotka haluavat käyttää pukeutumiseen ja sisustamiseen enemmän rahaa, kuin aikaisemmat sukupolvet. Tässä kohtaa pääsemme ydinkysymykseen…
Puhutaan hedonistisesta sukupolvesta, joka on valmiimpi käyttämään rahaa itseensä, ulkonäköön ja hyvinvointiin. Onko tätä syntynyt tai syntymässä? Onko realistista ajatella, että suomalaiset oikeasti ovat tulevaisuudessakaan valmiita panostamaan pukeutumiseen yhtä paljon kuin muut eurooppalaiset? Tämä on minusta varsin kyseenalaista.
Ihamuotila on mielestäni aivan oikeassa uudistaessaan Marimekon brändiä raikkaammaksi ja monipuolisemmaksi. Riski piilee siinä, ovatko kuluttajat sittenkään yhtä ennakkoluulottomia ja raikkaita.
torstai 5. helmikuuta 2009
Retroilua vai uusinta uutta?
Tänään postiluukusta kolahti uusin Suuri Käsityö -lehti. Ohjeita oli myös kerttumaisiin tilkkutöihin!
Käsityöthän ovat jo useamman vuoden ajan olleet vähän niinkuin muodissa. Aallonharjalla on pari vuotta keinunut tuunaaminen. Olemme oppineet, että kaikkea voi tuunata: autoja, vaatteita, koruja. Sitten joku keksi, että tuunaus on jo pois muodista. Nyt disainataan asioita ja tavaroita.
Olennaisempaa kuin käsitöiden muodikkaammat termit on kuitenkin se, että vaikka kuinka on koitettu, ei käsitöistä ole saatu supertrendikkäitä. Käsityöt ovat jumittuneet retroilun ja ekokuluttamisen alalajiksi. Ja tietenkin vanhemman väen puuhasteluksi...
Olen ollut Käsityölehden on-off-tilaaja. Nyt tilasin lehden uudestaan, kun kuulin, että päätoimittajaksi tulee Anu Harkki (tuttu muun muassa tv-kisailusta, julkkisneulojana, tuunaajana, kirjailijana...). Välillä lehti on tuntunut pölyiseltä varsinkin englanninkielisen Burdan rinnalla, jota olen kirjastossa lukenut. Ajattelin, että jospa nuori päätöimittaja veisi lehteä enemmän muotilehden suuntaan. Mielestäni uusin numero oli varsin onnistunut tässä mielessä. Lehdestä ei ollut tullut muotilehteä, mutta oltiin menty ehkä enemmän lifestyle-suuntaan. SK:ssa oli nyt sellaista henkeä, jota uskoisin monen etsivän käsityöharrastuksesta. Juurevuutta - ajatusta siitä, että mäkin pystyn tekemään itse. Persoonallisuutta, aitoutta, taloudellisuutta, kestävyyttä.
Ovatko nämä arvot sitten liitännäisiä retroiluun ja ekokuluttamiseen? Hmm... Ehkäpä. Helpoimpia käsitöitä ovat vanhoista verhoista ommeltu tunika tai vanhasta t-paidasta leikattu toppi. Eipä ainakaan kulu kallista kangasta, kun menee pilalle. Harva aloittaa ompeluharrastusta silkkisestä iltapuvusta tai villakankaisesta housupuvusta. Kierrätyksestä se ajatus sitten kai lähti...
Voiko sitten retroilu olla 2000-luvun supertrendi? Puuvillaisia printtikankaita on nyt katsottu koko vuosituhannen alkupuoli, eikä varsinaista loppua ole näkyvissä. Kiihtyvä ilmastopuhe sen sijaan lyö vettä myllyyn ja maanläheisyys ja ekoilu trendeinä vaan kasvavat. Ihan hyvä. Sovitaan näin. Toivottavasti trendi tosiaan tarkoittaa sitä, että luonnonvaroja säästyisi, kuljetusmatkat lyhenisivät, paikallisuus nostaisi arvoaan. Näitä odotellessa voidaan kaivaa vanhat kankaat esille ja alkaa tekemään tilkkutöitä. Niitä en ole vielä kokeillutkaan!
Käsityöthän ovat jo useamman vuoden ajan olleet vähän niinkuin muodissa. Aallonharjalla on pari vuotta keinunut tuunaaminen. Olemme oppineet, että kaikkea voi tuunata: autoja, vaatteita, koruja. Sitten joku keksi, että tuunaus on jo pois muodista. Nyt disainataan asioita ja tavaroita.
Olennaisempaa kuin käsitöiden muodikkaammat termit on kuitenkin se, että vaikka kuinka on koitettu, ei käsitöistä ole saatu supertrendikkäitä. Käsityöt ovat jumittuneet retroilun ja ekokuluttamisen alalajiksi. Ja tietenkin vanhemman väen puuhasteluksi...
Olen ollut Käsityölehden on-off-tilaaja. Nyt tilasin lehden uudestaan, kun kuulin, että päätoimittajaksi tulee Anu Harkki (tuttu muun muassa tv-kisailusta, julkkisneulojana, tuunaajana, kirjailijana...). Välillä lehti on tuntunut pölyiseltä varsinkin englanninkielisen Burdan rinnalla, jota olen kirjastossa lukenut. Ajattelin, että jospa nuori päätöimittaja veisi lehteä enemmän muotilehden suuntaan. Mielestäni uusin numero oli varsin onnistunut tässä mielessä. Lehdestä ei ollut tullut muotilehteä, mutta oltiin menty ehkä enemmän lifestyle-suuntaan. SK:ssa oli nyt sellaista henkeä, jota uskoisin monen etsivän käsityöharrastuksesta. Juurevuutta - ajatusta siitä, että mäkin pystyn tekemään itse. Persoonallisuutta, aitoutta, taloudellisuutta, kestävyyttä.
Ovatko nämä arvot sitten liitännäisiä retroiluun ja ekokuluttamiseen? Hmm... Ehkäpä. Helpoimpia käsitöitä ovat vanhoista verhoista ommeltu tunika tai vanhasta t-paidasta leikattu toppi. Eipä ainakaan kulu kallista kangasta, kun menee pilalle. Harva aloittaa ompeluharrastusta silkkisestä iltapuvusta tai villakankaisesta housupuvusta. Kierrätyksestä se ajatus sitten kai lähti...
Voiko sitten retroilu olla 2000-luvun supertrendi? Puuvillaisia printtikankaita on nyt katsottu koko vuosituhannen alkupuoli, eikä varsinaista loppua ole näkyvissä. Kiihtyvä ilmastopuhe sen sijaan lyö vettä myllyyn ja maanläheisyys ja ekoilu trendeinä vaan kasvavat. Ihan hyvä. Sovitaan näin. Toivottavasti trendi tosiaan tarkoittaa sitä, että luonnonvaroja säästyisi, kuljetusmatkat lyhenisivät, paikallisuus nostaisi arvoaan. Näitä odotellessa voidaan kaivaa vanhat kankaat esille ja alkaa tekemään tilkkutöitä. Niitä en ole vielä kokeillutkaan!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
